Mitä uskomus voi saada aikaan omassa elämässäni ja parisuhteessani?

Elämäni todistaa omia erilaisia uskomuksia, sekä itseäni eteenpäin vieviä, että elämääni rajoittavia.

Kokemus, josta jokin uskomuksistani on syntynyt, on voinut vaipua täysin unohduksiin. Voi olla, ettei se edes ole minulle tapahtunutkaan, vaan se on siirtynyt solumuistiini äidin tai jonkun aikaisemman kokemuksista. Näin esimerkiksi sotatraumat tutkitusti ovat siirtyneet sukupolvelta sukupolvelle.

Tutustu omiin tapoihisi

Uskomukset ovat usein niin itsestään selviä, ettei niitä pysty näkemään.

Siksi voi olla tosi vaikeaa päästä perille siitä, miksi pitää joitain asioita totena ja ainoina totuuksina itselleen. Tärkeintä on löytää se, mihin uskoo, ei niinkään sitä, miksi niin uskoo. Kun tutkit omia tapojasi, pääset kiinni uskomuksiisi. Jos löydetty uskomus ei palvele omaa hyvää oloa, onnellisuutta, merkityksellisyyttä tai menestystä, sen muuttaminen antaa elämään uudenlaista tasoa. Jos niin haluaa.

Uskomus saa aikaan oikeassa olemisen tunteen

Parisuhteissa uskomukset saavat aikaan toimintamalleja, jotka eivät välttämättä palvele yhteiselämää rakkaudellisella tasolla. Jos esimerkiksi minun uskomukseni vaatii minua elämään täydellisessä järjestyksessä ja toisen uskomus vaatii suurpiirteistä elämäntapaa, on todennäköistä, että pari kohtaa monta kynnystä rakkaudellisessa yhteiselämässä. Toisen tapa elää ärsyttää ja saa aikaan riitoja.

Miten erilaiset uskomukset toimivat yhteen

Paras tapa päästä eteenpäin on silloin oman uskomuksen tutkiminen ja yhteinen keskustelu kummankin ajatusten hyvistä ja huonoista seurauksista. Se vaatii avoimuutta, uskallusta ja rehellisyyttä. Niistä onkin hyvä parisuhde tehty. Lopputuloksena voi olla kumpaakin paremmin palveleva yhteiselämä sillä mallilla, joka on jotenkin erilainen siitä, mihin kumpikin on yksilönä uskonut ja tottunut. Hyvät kysymykset omaa uskomusta arvioitaessa ovat: kun uskon näin, miten se saa minut reagoimaan? Mitä olisin ilman tuota uskomusta?

Omien uskomusten löytäminen saa aikaan hyviä oivalluksia siitä, miten ne ovat vaikuttaneet omaan elämään

Näillä kahdella kysymyksellä voi saada paljon hyvää aikaan niin omassa elämässä kuin omassa parisuhteessa. Kokeile, miten ne sinuun vaikuttavat silloin, kun kyseenalaistat jotain omaa rajoittavaa uskomustasi.

Vinkki: Silloin kun koet, että toinen rajoittaa sinun hyvää oloasi, olet oman uskomuksen äärellä.

Se tavallinen tarina

Tavallisempi tapa on uskoa, että oma tyyli on oikea ja sitten yrittää taivuttaa toista siihen. Se ei johda kummankaan tyytyväisyyteen pitkällä aikavälillä. Siitä tavasta useimmiten erotarinat lähtevät liikkeelle.

Vinkki: Silloin kun olet ärsyyntynyt toiseen niin paljon, että pohdiskelet jo eromahdollisuutta, tutki vielä tämän verkkovalmennuksen avulla parisuhteen parempia mahdollisuuksia.

Vastaa