En vain uskonut

Kuka on syyllinen tai syytön, kun parisuhteessa menee huonosti?

Muuttuiko mikään anteeksipyynnön jälkeen? Ainakaan pysyvästi?

Kun parisuhteessa on ongelmia, on helppoa syyttää toista osapuolta. Varsinkin silloin kun toinen pettää, juo liikaa alkoholia tai käyttäytyy jotenkin muuten huonosti. Minä itse jäin tuohon toisen syyttämisen ansaan. Antauduin uhriasemaan ja ajattelin, että jos vain tuo toinen tajuaisi, miten huonosti hän käyttäytyy, anelisi anteeksipyyntöä ja sen jälkeen muuttaisi käytöstä, kaikki muuttuisi hyväksi.

Hän tekikin niin, montakin kertaa, mutta silti mikään ei muuttunut. En silloin tajunnut, että minullakin olisi ollut osuuteni tuon parisuhteen parantamisessa. Koska silloin en nähnyt, enkä ymmärtänyt osuuttani sen ongelmissa.

Entä jos se, mitä tapahtuu, ei ole kenenkään syytä?

En nähnyt omaa osuuttani edes eron tullessa. Mehän erosimme, koska se toinen oli täysi mätämuna, hän oli loukannut minua peruuttamattomasti ja hän oli ainoa syyllinen parisuhteemme päättymiseen. Minun oli vain selvittävä erosta ajan kanssa ja kestettävä myrskyävät tunteet. Näillä ajatuksilla etenin, kunnes elämä erilaisten koulutusten kautta avasi uusia näkökulmia.

Oliko minulla osuutta elämäni tapahtumiin?

Parisuhteen muotoutumiseen ja omaan tapaan hakea rakkautta pääsi parhaiten tutustumaan eroseminaarin ohjaajakoulutuksessa. Siitä saakka olen ollut koukussa nimenomaan omien uskomusten ja ajatusmallien purkamisessa erilaisilla opeilla. Miten vapauttavaa onkaan löytää mallit omasta toiminnasta ja jättää toinen ihminen rauhaan. Hänelläkin on tietenkin oman kasvuympäristönsä tuottamat mallit olemassa, mutta kuka minä olen niitä arvostelemaan vääriksi malleiksi. Jokaisen on uskomuksensa löydettävä itsestään ja jos sen jälkeen haluaa muutosta omaan toimintaansa, itse lähdettävä muutosta hakemaan.

Se, mitä ajattelemme itsestämme ja toiminnastamme, on totta vain, jos uskomme tuota ajatusta. Olkoon se sitten eteenpäin kantava ajatus tai toimintaa estävä ajatus.

Elämän kriisi on uhka ja mahdollisuus

On monia tapoja tehdä muutoksia omaan toimintaansa, jos sellaiseen tuntee tarvetta. Harva on täysin tyytyväinen omaan elämäänsä, koska jokaisessa on tarve kehittyä ja kasvaa. Kriisit antavat mahdollisuuden sukeltaa muutokseen, samalla kun ne ovat uhka elämälle.

Kun uskaltaa pysähtyä, voi helpommin vaihtaa suuntaa.

Siksi kriisi parisuhteessa on hyvä pysähtymisen paikka. Ellei kriisiä tule, kaikella on tapana jatkua ennallaan joko vaikeissa olosuhteissa tai siinä ihan ok –tilassa, jossa uskoo, että elämä voisi olla parempaakin.

Mikä muuttuisi, jos pysähtyisi,  katsoisi peiliin ja kysyisi: mitä minä voisin tehdä, jotta tästä tilanteesta lähtisi paras mahdollinen elämä liikkeelle?

Vähennä uhkaa

Silloin kun elämän kriisissä sydämeen sattuu ja kaikki tuntuu olevan kaaoksessa, kukaan ei halua kuulla kysymystä: mikä on sinun osuutesi tässä? Ensin tarvitsee lohdutusta, tukea ja kuuntelevaa korvaa.

Etsi mahdollisuus

Kun kriisissään pääsee kohtaan, jossa on valmis katsomaan, mitä oikein tapahtui, ei toista syyttämällä pääse kuopasta ylös. Silloin portaat kuopasta pois saa pystytettyä, kun kysyy: mitä minä voisin tehdä toisin?

Omaa ajatusta herättäviä ja toisenlaisia toimintamalleja parisuhdekriisiin tarjoavat:

  1. Suomalainen eroseminaari silloin, kun olet erokipeänä. Voi olla, että eropaperit vielä odottavat laadintaansa, mutta jonkinlainen päätös on jo tehty. Tai erosta on aikaa, mutta se on mielessä häiritsevästi.
  2. Erotako vai ei –valmennus tai verkkokurssi silloin, kun pohtii, mihin suuntaan pitäisi lähteä

Itse en silloin aikanaan pystynyt uskomaan muuhun kuin toisen syyllisyyteen. Nyt kun miettii sitä ajatustaan, tuntuu mahdottomalta, että uskoi siihen, että omat toimintamallit olivat ne täysin oikeat. Sellaiset, joita sen toisenkin olisi pitänyt noudattaa.

Silloin en vain uskonut, että minullakin oli osuuteni siinä parisuhteessa, jonka yhdessä olimme rakentaneet toimimattomaksi.

Mitä uskomus voi saada aikaan omassa elämässäni ja parisuhteessani?

Elämäni todistaa omia erilaisia uskomuksia, sekä itseäni eteenpäin vieviä, että elämääni rajoittavia.

Kokemus, josta jokin uskomuksistani on syntynyt, on voinut vaipua täysin unohduksiin. Voi olla, ettei se edes ole minulle tapahtunutkaan, vaan se on siirtynyt solumuistiini äidin tai jonkun aikaisemman kokemuksista. Näin esimerkiksi sotatraumat tutkitusti ovat siirtyneet sukupolvelta sukupolvelle.

Tutustu omiin tapoihisi

Uskomukset ovat usein niin itsestään selviä, ettei niitä pysty näkemään.

Siksi voi olla tosi vaikeaa päästä perille siitä, miksi pitää joitain asioita totena ja ainoina totuuksina itselleen. Tärkeintä on löytää se, mihin uskoo, ei niinkään sitä, miksi niin uskoo. Kun tutkit omia tapojasi, pääset kiinni uskomuksiisi. Jos löydetty uskomus ei palvele omaa hyvää oloa, onnellisuutta, merkityksellisyyttä tai menestystä, sen muuttaminen antaa elämään uudenlaista tasoa. Jos niin haluaa.

Uskomus saa aikaan oikeassa olemisen tunteen

Parisuhteissa uskomukset saavat aikaan toimintamalleja, jotka eivät välttämättä palvele yhteiselämää rakkaudellisella tasolla. Jos esimerkiksi minun uskomukseni vaatii minua elämään täydellisessä järjestyksessä ja toisen uskomus vaatii suurpiirteistä elämäntapaa, on todennäköistä, että pari kohtaa monta kynnystä rakkaudellisessa yhteiselämässä. Toisen tapa elää ärsyttää ja saa aikaan riitoja.

Miten erilaiset uskomukset toimivat yhteen

Paras tapa päästä eteenpäin on silloin oman uskomuksen tutkiminen ja yhteinen keskustelu kummankin ajatusten hyvistä ja huonoista seurauksista. Se vaatii avoimuutta, uskallusta ja rehellisyyttä. Niistä onkin hyvä parisuhde tehty. Lopputuloksena voi olla kumpaakin paremmin palveleva yhteiselämä sillä mallilla, joka on jotenkin erilainen siitä, mihin kumpikin on yksilönä uskonut ja tottunut. Hyvät kysymykset omaa uskomusta arvioitaessa ovat: kun uskon näin, miten se saa minut reagoimaan? Mitä olisin ilman tuota uskomusta?

Omien uskomusten löytäminen saa aikaan hyviä oivalluksia siitä, miten ne ovat vaikuttaneet omaan elämään

Näillä kahdella kysymyksellä voi saada paljon hyvää aikaan niin omassa elämässä kuin omassa parisuhteessa. Kokeile, miten ne sinuun vaikuttavat silloin, kun kyseenalaistat jotain omaa rajoittavaa uskomustasi.

Vinkki: Silloin kun koet, että toinen rajoittaa sinun hyvää oloasi, olet oman uskomuksen äärellä.

Se tavallinen tarina

Tavallisempi tapa on uskoa, että oma tyyli on oikea ja sitten yrittää taivuttaa toista siihen. Se ei johda kummankaan tyytyväisyyteen pitkällä aikavälillä. Siitä tavasta useimmiten erotarinat lähtevät liikkeelle.

Vinkki: Silloin kun olet ärsyyntynyt toiseen niin paljon, että pohdiskelet jo eromahdollisuutta, tutki vielä tämän verkkovalmennuksen avulla parisuhteen parempia mahdollisuuksia.

Miksi ja milloin empaattisuus loppuu parisuhteessa?

Wikipedian määritelmä: Empatia tarkoittaa kykyä ymmärtää mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta, eli itsensä asettamista toisen henkilön asemaan. Empaattisessa vuorovaikutuksessa henkilö ymmärtää toisen henkilön tunteet.

Jotta ymmärtäisi, on kysyttävä: Mitä ajattelet, mitä tunnet?

Parisuhteen alkuvaiheessa eli rakastumisen vaiheessa empaattisuus on itsestäänselvyys. Silloin ratsastetaan samalla aallolla ja ollaan hyvin selvillä toisen tunteista, kuunnellaan toista empaattisesti, ymmärtäen hänen näkökulmansa. Jos toinen on kärsinyt vääryyttä jossain asiassa ulkopuoliselta taholta, ollaan automaattisesti puolustamassa rakkaan näkökulmaa ja tukemassa hänen toimintamalliaan.

Mitä tälle mallille sitten tapahtuu kun se loppuu?

Parisuhteen toinen vaihe rakastumisen jälkeen on kilpailuvaihe. Silloin asetutaankin vastakkain parisuhteessa ja aloitetaan kilpailu siitä, kumman opittujen mallien mukaan eletään yhdessä. Siitä on empaattisuus kaukana kun kiistellään siitä, kumman tapa on oikea ja kumman tapa on väärä.

Voimakkaampi voittaa taistelun, mutta se ei tarkoita sitä, että häviäjä olisi välttämättä tyytyväinen tilanteeseen. Kun taistelu on käyty, lopputulemana on sodan voittaja ja häviäjä. Voittaja on mielestään oikeassa ja lopputulema on hänen mielestään ainoa oikea lopputulema. Silloin ei voi asettua toisen asemaan, katsoa asiaa hänen näkökulmastaan ja ymmärtää toisen tunteita. Ei voi, koska hän on ollut väärässä.

Sitä ei voi tehdä häviäjäkään, koska hän kokee kärsineensä tappion. Hän jää puolustuskannalle omassa asiassaan ja korkeintaan antaa periksi. Hänkään ei voi asettua voittajan näkökulmaan pohtimaan hänen tunteitaan. Tappio kärventää mieltä ja häviö tuntuu alistumiselta.

Miten kilpailuvaiheessa voisi toimia?

Kun huomaa, että tekee mieli puolustaa omaa näkökulmaansa, on hyvä pysähtyä. Silloin voi ensin miettiä, miksi puolustan juuri tätä näkökulmaa, mistä olen sen oppinut? Se tuntuu oikealta, mutta onko se totta? Kenen mielestä se on totta? Lapsuuden perheeni, yhteiskunnan, opettajani vaiko jonkun muun?

Entäpä, jos juuri silloin kuuntelisin perusteluita toisen näkökulmalle. Ne voivat avata uudenlaista ajattelua ja on mahdollista, että sieltä voi löytyä jotain uutta omaan ajatteluun.

Empatia
Laskun loppusumma voi olla jopa kolme, silloin kuin molempien mielipiteistä saadaan yhteistä kasvua aikaan.

Jospa juuri silloin lopettaisin kilpailun siitä, kumpi on väärässä ja kumpi on oikeassa. Jospa juuri silloin säilyttäisin sen empaattisen asenteen, jolla olen lähtenyt mukaan parisuhteeseen.

Kumpikin voittaa empaattisessa asenteessa

Helposti ajattelee, että kun on kyseessä vaikea keskustelu, käydään taistelua sen voittamisesta. Kun kaikissa vaikeissa keskusteluissa säilyttää empaattisen asenteen, pysyvät kaikki voittajina. Ei sen tarvitse tarkoittaa luovuttamista, nynnyilyä tai häviämistä. Kun kuuntelee toisen näkökulmaa ja tunteita, avaa ymmärrystä toisen maailmaan. Silloin kumpikin voittaa ja molempien maailmankuva laajenee omasta aikaisemmasta kapeasta. Ja keskustelun lopputulema voi olla jotain mielipiteiden väliltä, tai se toisen mielipide. Kuitenkin niin, että sen taustat voi toinenkin ymmärtää ja allekirjoittaa yhtä oikeiksi, kun oman näkökulman.

Parisuhteen kolmas vaihe

Kolmannessa vaiheessa ollaan opittu elämään yhteisellä mallilla, eikä taisteluja enää käydä. Ollaan seesteisessä ja kumpaakin tyydyttävässä vaiheessa. Jos siihen on päästy empaattisesti kuuntelemalla toista, perusta on hyvä ja kestävä. Siinä on molempien hyvä olla, eikä työntöä pois ole. Luottamus toisen empaattisuuteen on pysynyt, eikä vaikeakaan keskustele ole sitä rikkonut.

Onnea empaattisuuden tielle. Se rikastaa omaakin  matkaa.

Muuten, tämä sama pätee kyllä muihinkin ihmissuhteisiin…

Empaattisesti

Leena