Valmennus vie kohti haluttua tulevaisuutta
Valmentaja ja valmennettava työstävät yhteistyössä muutosta, jota valmennettava haluaa. Valmennettava saa muutoksen onnistumaan, kun yhdessä kartoitetaan onnistumiseen tarvittavia voimavaroja ja kaivetaan esteitä, joita valmennettavan alitajunta on tuottanut.
Suurimpia löytöjä valmennuksessa ovat uskomukset, jotka ohjaavat toimintaa pois halutusta. Niiden löytäminen avaa tien esteiden poistoon ja pääset kohti haluttua tulevaisuutta.
Valmennuksen tärkein hyöty
Olipa teemasi valmennuksessa mikä hyvänsä, valmennus auttaa sinua käyttämään omia voimavarojasi tavoitteidesi saavuttamiseen. Valmennus on siis oppimisprosessi oman toiminnan muutokseen niin, että saat siitä ikäänkuin itsesi ”käyttöohjeet” parasta mahdollista omaa hyvää tulevaisuutta varten.
Henkilökohtaisen valmennuksen teemat
1. Erotako vai ei – valmennus
Parin yhteinen valmennus, jossa yhdessä tutkitaan parin mahdollisuuksia joko takaisin hyvään parisuhteeseen tai kohti hyvää eroa.
Valmennuksessa on yhteensä viisi tapaamista, jossa
- ensimmäisellä kerralla yhdessä tutustutaan parisuhteiden malleihin ja parin tavoitteisiin.
- toinen ja kolmas kerta ovat henkilökohtaisia valmennuskertoja.
- neljäs kerta on taas yhteinen tapaaminen, jossa vedetään yhteen henkilökohtaiset tapaamiset.
- viides kerta on seurantatapaaminen, jossa käydään läpi, miten pari on onnistunut päätöksessään ja miten edelleen jatkaa eteenpäin parhaalla mahdollisella tavalla.
”Miten on mahdollista, että jo neljä tapaamiskertaa on saanut asian näyttämään ihan toisenlaiselta” – Eva ja Tomppa
Valmennuksessa hyödynnetään sovittelun ja eroauttamisen yhteismallia. Sen avulla saatte selkeyttä siihen, mitä haluatte. On suunta sitten kohti parisuhdetta tai eroa, uudenlainen puheyhteys helpottaa kulkemista haluttuun suuntaan. Tästä blogista saat lisää tietoa, miten toimimme valmennuksessa.
Jos pohdit parisuhteesi päättämistä ja haluat vielä selvittää sen jatkumisen mahdollisuuksia, voit käyttää hyväksesi myös verkkokurssia: Parisuhteen ongelmista rakkauden ratkaisuihin. Sen käytyäsi olet varmempi omasta päätöksestäsi. Katso tästä.
Tästä saat myös maksuttomia vinkkejä parisuhteen parhaaksi.
Tilaa tästä ja liity listalle
Kun tilaat tämän maksuttoman e-kirjan, pääset stressivalmentaja Miia Huitin ja minun yhteiselle sähköpostilistalle ja saat jatkossakin erilaisia vinkkejä hyvään parisuhteeseen. Listalta voit poistua halutessasi milloin vain.
2. Erosta eteenpäin – erovalmennus
Henkilökohtainen erovalmennus Suomalaisen eroseminaarin teemoilla, mikäli valmennettava ei halua työskennellä ryhmässä. Tapaamisia 5 kertaa 1-2 tuntia kerrallaan.
Blogista voit lukea, miten valmennuksessa toimitaan.
3. Haastavasta elämäntilanteesta eteenpäin
Yhdessä sovituilla tavoitteilla 6 kerran valmennus. Valmennuskerrat n. kahden viikon välein 1-2 tuntia kerrallaan.
Sinä määräät tavoitteesi ja yhdessä lähdemme kulkemaan haluamaasi suuntaan. Valmennuksen jälkeen tunnet voimavarasi ja tiedät, miten käyttää niitä.
Valmennus puhelimitse tai esimerkiksi Zoomilla on täysin mahdollista.